"Sitä on nyt liikkeellä. Laitan sulle nyt kolme päivää sairaslomaa ja jos sitten tarviit lisää niin käyt työterveydenhuoltajalla."
Valkotakkinen kaveri jonka rinnuksissa lukee "Petteri" ojentaa paperin jossa lukee "Selvitystodistus.... ripuli & pahoinvointi."
Se kysyi etteikö ne uskonut duunissa että puski pahoinvointia? Sanoin että ne vaatii aina todistuksen. Vaatii. Tulee syyllinen olo aina kun sairastaa. Ja silloin kuin pitäisi olla pedin pohjilla kärsimässä rangaistustaan, pitääkin juosta pitkin kyliä ja kaupunkeja toteamassa että terveyskeskukset on kiinni ja haparoida kuumeisessa houreessa Peijaksen sairaalaan.
Aulassa on sellaisia punaisia muovitötteröitä joita käytetään työmailla tilan eristämiseen. Tötteröön liimatussa paperissa on nuoli ja siinä lukee että sikainfluenssapotilaat voi mennä suoraan oikealle. Joka puolella on kuvia joissa on vedetty punainen risti kättelevien käsien päälle. Minä menen vasemmalle. Odotellessani luen Chuck Palahniukin Fight Clubia jonka löysin pokkarina muutamalla eurolla. Olen katsonut leffan varmaan kuusi kertaa ja ajattelin katsoa millainen se on kirjana. Viidenkymmenen sivun jälkeen mietin että voisi tsekata mitä muuta kaveri on kirjoittanut, meininki on makuuni.
Aamulla pääsin duuniin asti mutta oksetus ja heikotus käännytti takaisin. Mietin, missä määrin oireet ovat psykosomaattisia. Pari päivää on hajoiltu ilman selkeää näkyvää syytä. Tai syitä ja syitä. Maailma on syitä täynnä: kolmannen maailman nälkiintyvät suurisilmäiset lapset, luonnonmullistukset, läheisten masennukset, ihmissuhdedraama, taloudellinen ahdinko jnejne. Vai voisiko se johtua niistä oudoista kemikaaleista? Jos antaisin mielikuvitukselle siivet luettelisin litaniaa tässä varmaan vielä huomennakin, mutta mistä vitusta mikään yleensäkään johtuu? Minä en luota omiin ajatuksiini.
Ei jotain pahaa jos ei hyvääkin. Synkistelen päivän yksin kotona ja pyörittelen angstia kielen päällä maistellen. Elämä maistuu taas. Maistuu paskalle mutta maistuupahan edes jollekin. Tämä on sitä parasta antia josta taiteilijat repivät inspiraationsa. Kaikki on epäsäännöllistä ja alan kohta unohtamaan ne rutiinit joilla olen pitänyt pääni kasassa, mutta kyllä tällä angstilla pötkii varmasti pitkälle.
Eli, Eli, lama sabachthani ?!
"Tyler sanoo, että minä en ole vielä lähelläkään pohjaa. Ja ellen putoa pohjalle asti, minua ei voi pelastaa. Jeesus teki sen sillä ristiinnaulitsemisjutullaan. Ei riitä, että hylkään rahani, omaisuuteni ja aiemmin oppimani asiat. Tämä ei ole viikonloppuretriitti. Minun pitäisi lopettaa itseni kehittäminen ja juosta kohti katastrofia. En voi enää pelata varman päälle. Tämä ei ole seminaari. 'Jos hermot pettävät ennenkuin saavutat pohjan', Tyler sanoo, 'et onnistu siinä koskaan.' Vain katastrofin jälkeen me voimme syntyä uudestaan. 'Vasta sitten kun on menettänyt kaiken', Tyler selittää, 'on vapaa tekemään mitä haluaa."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti