Ovi käy ja sisään ryskää kolme tyyppiä jotka näyttävät olevan jo aika hyvässä maistissa. Pötkötukka, huivipää, ja särki jonka punaiset silmät seisoo päässä ja askel viestii hienoisesta epävakaudesta. M tuli heittämään rinkkansa residenssimme huostaan, ei kuulemma kiinnosta enää asustella asunnossa kun tuoreeltaan katolta hypännyt kämppis kummittelee hiljaisuudellaan, ja maanantaina se voi kuitenkin mennä W:n kämpille koska W:llä on asumispoliittinen kokeilu menossa sen naisen kanssa.
Samalla kun porukka on saanut kengät riisuttua jalasta M:n kaveri H viittoo sivuun ja koittaa selittää jotain.
"Mitä?"
"Sanoiksmä....mun broidista...se kuoli just. Oon vähä huonona... En rupee riehuu tai mitään, voi vaa olla et mä alan itkee tai muuta.."
"Ihan vapaasti vaan."
Ihme meininki. Tämähän näyttää joltain vastikään kuolleiden ystävien suruklubilta. Porukka on aika herkissä fiiliksissä ja tölkit tyhjenee tasaiseen tahtiin kun koitetaan lievitellä olemisen kepeyttä perinteiseen malliin. Välistä H pyyhkii silmiä ja kurkottaa kohti:
"Kerroiksmä muuten jo mun broidista? Se delas just Virossa. Se kuoli yliannostukseen. Tai siis veti paskaa herskaa. Vittu. Broidi oli mun esikuva. Se opetti mulle graffiittikulttuurin ja skedeläpät."
Ilta venyy. Porukka lisääntyy. Tölkit kaatuilee ja pullo hajoaa. Humalainen yrittää kerätä sirpaleita pimeällä parvekkeella hapuilevin käsin: "Nyt tää on niin siisti et mä päästäisin koiraniki tänne!"
Myöhemmin mietin lasi jalassa että onkohan sillä koiralla panssaritassut?
Aamu on kuin Elävien kuolleiden yöstä: lattialla lojuvien sekaisten tavaroiden seasta alkaa kuulua eläimellistä murahtelua ja raatoja muistuttavat hahmot vaappuvat varovasti jaloilleen.
Itse asiassa muistikuvat koko viikonlopulta on epämääräistä mutta suhteellisen homogeenistä massaa jossa skenaarioiden kronologinen järjestys on oudolla tavalla epäselvä - kuin yksi pitkä ja rankka trippi. Itse en pystynyt yhtä hurjaan suoritukseen kuin muut lauman edustajat kemiallisessa kivunlievityksessä, mutta roikuin mukana fiilistelemässä tunnelmaa ja väljäilemässä.
Tuntui että oltiin kaikki vähän kuin uitetut rakit. Tragediat hajottaa mutta ne voi myös tiivistää. Paljon ylimääräistä ja turhaa karisee pois tällaisissa tapauksissa. Ei jaksa niuhottaa pikku jutuista jos yksi miettii että jaksaako sitä edes nousta sängystä aamulla. Olen kuullut puhuttavan jostain "elämän realiteeteista", lieneeköhän näillä tapahtumilla jotain tekemistä niiden kanssa?
Viikonlopun jälkeen oli vähän vaikeaa orientoitua arkeen. Sain tietää etten jäänytkään työttömäksi vaan hommat jatkuu vanhassa tutussa paikassa. Koska ajattelin ettei köyhyysraja uhkaa, tilasin muutaman kirjan. Aloitin lukemaan Hunter S. Thompsonin teosta Hell's Angels jossa Hunteri kertoo omaan gonzo-tyyliinsä vuodesta jonka vietti moottoripyöräjengiläisten kanssa. Pari muuta jännää jotka löytyi postiluukusta on William Burroughsin Cities of Red Night ja Yage letters, sekä hullusta tiedemiehestä ja okkultistista, Jack Parsonsista kertova tekele Sex & Rockets.
ja että
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti