Vanha Belzebub ei nuku koskaan

Suosittelen jokaista kokeilemaan kuudenkymmenen tunnin työviikkoa. Se antaa perspektiiviä asioihin. Miksi muuttaa Himalajalle parrakkaan gurun helmaan harjoittamaan askeesia vuosikymmeniksi kun voi vaipua katatoniseen koomaan kotikonstein? Omm.. tyhjennä mielesi kaikista ajatuksista. "Mitä? Sanoiko joku jotain? Onko täällä joku? Olenko minä täällä? Mitä?"

Löysin itseni. Löysin itseni tuijottamasta lattiaa kuin joku autistinen tai vähämielinen mongoloidi. Tämän täytyy olla Nirvana. Unideprivaatio vääntää kundalinit kaakkoon. (Tai sitten kyse voi olla rakoilevan mielenterveyden oireista.) Efedriini on yhdiste jota saadaan Efedra Sinica -nimisestä kasvista. Jotkut epäilevät että intialaisissa Veda-kirjoituksissa esiintyvä pyhä Soma-juoma olisi valmistettu efedrasta. Sitä nauttimalla saa aikaan sydämentykytystä ja lihasten nykimistä, ihan kuin olisi juonut liikaa kahvia. Sellainen epämukavan tuskaisa olotila joka pitää hereillä. Pikkasen keittiökemiaa ja uhkarohkeutta käydä läpi räjähdysherkkiä prosesseja niin siitä saisi aikaan vauhtia, samaa vipua jota vetämällä tyypit jaksoivat paukuttaa toisessa maailmansodassa ja minkä voimin pirivieteri Remu jaksaa vieläkin porskuttaa.

Mistähän saisi aitoja natsiunformuja?

Romantiikka

"Sä olet niin mitäänsanomaton!" Kuulen vain hiljaista napsumista kun aivojen synapsit lyövät tyhjää, pienet hermopäätteet haukkovat henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ihan kuin olisi polttoaine loppu. En keksi mitään vastattavaa.

"Mä vihaan sua ja sun ja sun kavereiden naiskäsitystä!" WTF?! Kyseessä on epäilemättä syväluotaava analyysi kyseisen otosryhmän ihmiskuvasta, vaikka tuohon humalan vakuuttamaan varmuuteen sitä lienee tuskin hyödyllistä kyseenalaistaa.

"Mikä olisi kauhein mahdollinen tapa satuttaa sua?" Tähän lienee parasta vastata jotain ympäripyöreää tai ohittaa kysymys.

Tajusin tuossa yhtenä päivänä että olen sairastunut. Tai siis mieleni on sairastunut. Sinne on päässyt munimaan jotain inhottavia toukkia jotka syövät tiensä hitaasti sisältä ulospäin saaden ympäröivän kudoksen hiljaa mätänemään ja kuolemaan. Olen kyllä joskus opetellut veitsenkäyttöä. Koska Raamatustakaan ei ole apua, täytynee tonkia kaapit läpi ja selvittää minne olen skalpellini laittanut.

Epämukavasti turta

Mitään ei tapahdu. Ei enää ikinä. Oravanpyörän rattaat natisee ja luut kirskuu välissä. Unohdan syntyneeni ihmiseksi ja myhäilen muiden lampaiden seassa laitumella. Se ei tunnu miltään joten pitää kehittää jotain.

("Joskus muistan tietäväni että elämään keksitty on tuhat lääkettä.")

Duunissa jouduin katselemaan ihme pintaliitomeininkiä. En tiennyt että sellaisia bileitä on oikeasti olemassa. Ensin pidettiin puhe joka oli niin käsittämättömän kornia ja tyhjänpäiväistä sanahelinää että meinasi alkaa oksettamaan. Sitten tarjoiltiin juhlavieraille vodkaa. Joku Riki Sorsan näköinen tyyppi tuli hyvässä nousussa avautumaan ettei tunne sieltä ketään, johtuukohan se siitä että se on liian vanha. Huh, se oli hirveän näköistä kun se rupesi lämppäämään Rakel Liekkiä ja jotain sen kaveria. Sivukorvalla kuuntelin kun jotkut nuoret jupit organisoivat puhelinkaiuttimen kautta kahdensadan euron sikariostoksia.

Ulkona sytytin tupakan ja mietin miten jokaisella sikarilla tuhannen pienen lapsen sielu käristyy tuhkaksi.

Armageddon

*PLUMPSISTA* kajahtaa nukkuvan asunnon yöllisessä hiljaisuudessa. "Älkää heittäkö helmiä sioille", sanovat, mutta Jumala näki että se on hyvä. Ei enää epämääräistä *SPLÖRT* tai skitsahtaneita varpusparvia. Mikä lienee eksoottinen toukka tai salmonella pääsi pitämään bileet tuolla vatsan pohjalla, se taitaa nyt olla selvää jälkeä. Huhutaan H1N1-viruksen mutatoituneen ärhäkämpään muotoon joka levittää tulehduksen äkkiä aivokalvolle ja aiheuttaa käsittämätöntä vitutusta. Ainoa tunnettu ehkäisykeino tällä hetkellä on välitön pään amputaatio.

"Sulla on klassisen kauniit piirteet, lässyn lässyn lää." Se pitkätukka oli minua 30 senttiä pidempi mutta alkoholi pääasiallisena ravintona oli tehnyt siitä hontelon ja sekavan. Sisäinen aurinko oli vähän pilvessä ja solidaarisuus hukassa. Nyt se asetti sen lasisen pähkinäkulhon K:n polven päälle, vitun pervo halusi vaan päästä koskettelemaan. Teki mieli iskeä se kulho sen kaverin kurkkuun, sieltähän keräilisi hampaita, pähkinöitä ja lasimurskaa. Siinä olisi ollut ritarillisuutta kerrakseen, klassista toimintaa mitä minultakin on joskus peräänkuulutettu, mutta kerrankin kun antaa tilaa perusinhimillisyydelle niin tietenkin se on liikaa. Sopivan päihtyneen draamavälikohtauksen jälkeen päädyttiin K:n kanssa molemmat saman katon alle lopulta.

T:n kaverin bändillä oli keikka Club Dark Sidessa, jonka jälkeen jonkun kaverin piti toimia dj:nä, mutta oli tullutkin joku este, joten T päätyi sinne soittamaan musiikkia. Ainoa asia missä se pitkätukka oli oikeassa, oli ettei ne tyypit osannut soittaa. Koko homma kuulosti joltain ala-aste -ikäisten nuorisotilabändiltä.

Seuraavana päivänäkään vitutus ei päästänyt otteestaan vaan sen lähinnä kruunasi Rosson räkäpitsa ja kola joka maistui aspartaamilla maustetulta vedeltä. Teki mieli valittaa mutta tiesin ettei minua kuitenkaan näytä miellyttävän yhtään mikään. K kävi ruokkimassa kaverin hamsteria ja sai kiitokseksi pari vanhaksi menevää leffalippua. 2012-elokuvan trailerissa näytettiin kun luonnonmullistukset tuhosivat maapallon. Iho nousi kananlihalle ja selkää pitkin kulki kylmiä väreitä. Kyllä! Kyllä! Kyllä! En malta odottaa - vielä kolme vuotta aikaa.

Raakaa kalaa

Kupla pääsi puhkeamaan.
Ei jaksa enää angstaa, sain parempaa mässäiltävää.
Sushia nimittäin.
En tiennyt että sushia voi tehdä vegenäkin.
No tietenkin, miksei,
miksei sinne levään voisi kääriä ihan mitä vaan.
En myöskään uskonut että sushi on niin hyvää.
Tykästyin erityisesti wasabiin.
Ihmeellistä tahnaa.
W kutsui konkkaronkan katsomaan koiratappelua ja syömään puoliskonsa kanssa vääntämää levärullaa.
Kaikki kehui kotiviiniä.
Toimii.

Even the Mona Lisa is falling apart

"Sitä on nyt liikkeellä. Laitan sulle nyt kolme päivää sairaslomaa ja jos sitten tarviit lisää niin käyt työterveydenhuoltajalla."

Valkotakkinen kaveri jonka rinnuksissa lukee "Petteri" ojentaa paperin jossa lukee "Selvitystodistus.... ripuli & pahoinvointi."

Se kysyi etteikö ne uskonut duunissa että puski pahoinvointia? Sanoin että ne vaatii aina todistuksen. Vaatii. Tulee syyllinen olo aina kun sairastaa. Ja silloin kuin pitäisi olla pedin pohjilla kärsimässä rangaistustaan, pitääkin juosta pitkin kyliä ja kaupunkeja toteamassa että terveyskeskukset on kiinni ja haparoida kuumeisessa houreessa Peijaksen sairaalaan.

Aulassa on sellaisia punaisia muovitötteröitä joita käytetään työmailla tilan eristämiseen. Tötteröön liimatussa paperissa on nuoli ja siinä lukee että sikainfluenssapotilaat voi mennä suoraan oikealle. Joka puolella on kuvia joissa on vedetty punainen risti kättelevien käsien päälle. Minä menen vasemmalle. Odotellessani luen Chuck Palahniukin Fight Clubia jonka löysin pokkarina muutamalla eurolla. Olen katsonut leffan varmaan kuusi kertaa ja ajattelin katsoa millainen se on kirjana. Viidenkymmenen sivun jälkeen mietin että voisi tsekata mitä muuta kaveri on kirjoittanut, meininki on makuuni.

Aamulla pääsin duuniin asti mutta oksetus ja heikotus käännytti takaisin. Mietin, missä määrin oireet ovat psykosomaattisia. Pari päivää on hajoiltu ilman selkeää näkyvää syytä. Tai syitä ja syitä. Maailma on syitä täynnä: kolmannen maailman nälkiintyvät suurisilmäiset lapset, luonnonmullistukset, läheisten masennukset, ihmissuhdedraama, taloudellinen ahdinko jnejne. Vai voisiko se johtua niistä oudoista kemikaaleista? Jos antaisin mielikuvitukselle siivet luettelisin litaniaa tässä varmaan vielä huomennakin, mutta mistä vitusta mikään yleensäkään johtuu? Minä en luota omiin ajatuksiini.

Ei jotain pahaa jos ei hyvääkin. Synkistelen päivän yksin kotona ja pyörittelen angstia kielen päällä maistellen. Elämä maistuu taas. Maistuu paskalle mutta maistuupahan edes jollekin. Tämä on sitä parasta antia josta taiteilijat repivät inspiraationsa. Kaikki on epäsäännöllistä ja alan kohta unohtamaan ne rutiinit joilla olen pitänyt pääni kasassa, mutta kyllä tällä angstilla pötkii varmasti pitkälle.

Eli, Eli, lama sabachthani ?!

"Tyler sanoo, että minä en ole vielä lähelläkään pohjaa. Ja ellen putoa pohjalle asti, minua ei voi pelastaa. Jeesus teki sen sillä ristiinnaulitsemisjutullaan. Ei riitä, että hylkään rahani, omaisuuteni ja aiemmin oppimani asiat. Tämä ei ole viikonloppuretriitti. Minun pitäisi lopettaa itseni kehittäminen ja juosta kohti katastrofia. En voi enää pelata varman päälle. Tämä ei ole seminaari. 'Jos hermot pettävät ennenkuin saavutat pohjan', Tyler sanoo, 'et onnistu siinä koskaan.' Vain katastrofin jälkeen me voimme syntyä uudestaan. 'Vasta sitten kun on menettänyt kaiken', Tyler selittää, 'on vapaa tekemään mitä haluaa."

Back to business (Babylon system)

Saldo: Levottomuutta, unettomuutta, ahdistusta, hikoilua, väsymystä ja mielialojen ailahtelua. Alan päästä vuorotyön makuun. Opin kauniimmalta puoliskoltani uuden sanalyhenteen jollekin mitä olin tottunut nimittämään kansankielisesti yksinkertaisesti "flippailuksi." - PMS. Minä olin jo käynyt mielessäni läpi kaikki vaihtoehdot henkipossessiosta rabiekseen yrittäessäni selittää näitä apokalyptisia vibraatioita ympärilläni. Aloin jopa harkitsemaan uniolentojen lähettämien viestien vakavastiotettavuutta. Ne vihjailevat CIA:n ja SUPO:n yhteisestä salaisesta tutkimusoperaatiosta jonka tarkoituksena on suihkuttaa skopolamiinia kansalaisten tuuletuskanaviin. Siltikään moderni lääketiede ei ole osannut antaa minulle tyydyttävää vastausta siihen miksi kuulen öisin kämpässä askelia ja huonekalut vaihtavat paikkaa itsestään.

Jumala ja mammona

Taas lähti tämä rulianssi käyntiin. Olin jo unohtanut vuorotyön ilot kun viimein jouduin luopumaan säännöllisistä duuniajoista ja nyt työvuorolista määrittää toimieni tahtia. Tuntuu vähän kuin olisi myynyt sielunsa Saatanalle vaikka epävirallinen kantani on että olen soluttautunut ns. hyvisten joukkoon. Muistan motivoineeni itseäni aiemmin ajattelemalla rahaa joka kertyy kaikenlaisista viikonloppu- ja iltalisistä. Ei se toimi kovin hyvin enää. Tosin löytynee dollareille käyttöä - turmelen sieluni. Tai se oli Ramakrishnan kanta kun sille kannettiin rahaa. "Mitä te niitä tänne kiikutatte? Viekää ne pois silmistäni, ne tukkivat näköyhteyden Jumalaan!" Muuttakaa luolaan juuria järsimään, ja sitä rataa. Valaistutte vielä.

Työpäivä meni jutustellessa duunikaverin kanssa sellaisista aiheista kuin taloustiede, kristinusko ja natsi-saksa. Se on pieni, hintelä ja silmälasipäinen kaveri joka meinaa opiskella harmaaksi pukumieheksi joka pyörittelee isoja rahasummia ja nuuhkii ihmisten tilejä. Meinasin sanoa sille että Perkeleen kätyreitä jokainen mutta keskustelu rönsyili ennustamattomasti eri suuntiin ja se osasi selittää taloustieteeseen liittyviä aiheita joita minun on mahdottoman vaikea hahmottaa. Pyramidihuijaukset, tää asuntolainalamarulianssi yms.

Jos mulla olisi tarpeeksi rahaa, lähtisin nostelemaan.

Memento mori pt. 13

Ovi käy ja sisään ryskää kolme tyyppiä jotka näyttävät olevan jo aika hyvässä maistissa. Pötkötukka, huivipää, ja särki jonka punaiset silmät seisoo päässä ja askel viestii hienoisesta epävakaudesta. M tuli heittämään rinkkansa residenssimme huostaan, ei kuulemma kiinnosta enää asustella asunnossa kun tuoreeltaan katolta hypännyt kämppis kummittelee hiljaisuudellaan, ja maanantaina se voi kuitenkin mennä W:n kämpille koska W:llä on asumispoliittinen kokeilu menossa sen naisen kanssa.

Samalla kun porukka on saanut kengät riisuttua jalasta M:n kaveri H viittoo sivuun ja koittaa selittää jotain.
"Mitä?"
"Sanoiksmä....mun broidista...se kuoli just. Oon vähä huonona... En rupee riehuu tai mitään, voi vaa olla et mä alan itkee tai muuta.."
"Ihan vapaasti vaan."

Ihme meininki. Tämähän näyttää joltain vastikään kuolleiden ystävien suruklubilta. Porukka on aika herkissä fiiliksissä ja tölkit tyhjenee tasaiseen tahtiin kun koitetaan lievitellä olemisen kepeyttä perinteiseen malliin. Välistä H pyyhkii silmiä ja kurkottaa kohti:

"Kerroiksmä muuten jo mun broidista? Se delas just Virossa. Se kuoli yliannostukseen. Tai siis veti paskaa herskaa. Vittu. Broidi oli mun esikuva. Se opetti mulle graffiittikulttuurin ja skedeläpät."

Ilta venyy. Porukka lisääntyy. Tölkit kaatuilee ja pullo hajoaa. Humalainen yrittää kerätä sirpaleita pimeällä parvekkeella hapuilevin käsin: "Nyt tää on niin siisti et mä päästäisin koiraniki tänne!"

Myöhemmin mietin lasi jalassa että onkohan sillä koiralla panssaritassut?

Aamu on kuin Elävien kuolleiden yöstä: lattialla lojuvien sekaisten tavaroiden seasta alkaa kuulua eläimellistä murahtelua ja raatoja muistuttavat hahmot vaappuvat varovasti jaloilleen.

Itse asiassa muistikuvat koko viikonlopulta on epämääräistä mutta suhteellisen homogeenistä massaa jossa skenaarioiden kronologinen järjestys on oudolla tavalla epäselvä - kuin yksi pitkä ja rankka trippi. Itse en pystynyt yhtä hurjaan suoritukseen kuin muut lauman edustajat kemiallisessa kivunlievityksessä, mutta roikuin mukana fiilistelemässä tunnelmaa ja väljäilemässä.

Tuntui että oltiin kaikki vähän kuin uitetut rakit. Tragediat hajottaa mutta ne voi myös tiivistää. Paljon ylimääräistä ja turhaa karisee pois tällaisissa tapauksissa. Ei jaksa niuhottaa pikku jutuista jos yksi miettii että jaksaako sitä edes nousta sängystä aamulla. Olen kuullut puhuttavan jostain "elämän realiteeteista", lieneeköhän näillä tapahtumilla jotain tekemistä niiden kanssa?

Viikonlopun jälkeen oli vähän vaikeaa orientoitua arkeen. Sain tietää etten jäänytkään työttömäksi vaan hommat jatkuu vanhassa tutussa paikassa. Koska ajattelin ettei köyhyysraja uhkaa, tilasin muutaman kirjan. Aloitin lukemaan Hunter S. Thompsonin teosta Hell's Angels jossa Hunteri kertoo omaan gonzo-tyyliinsä vuodesta jonka vietti moottoripyöräjengiläisten kanssa. Pari muuta jännää jotka löytyi postiluukusta on William Burroughsin Cities of Red Night ja Yage letters, sekä hullusta tiedemiehestä ja okkultistista, Jack Parsonsista kertova tekele Sex & Rockets.

ja että

Kamikazella Nirvanaan

PUUP PAAP tratta-tatta. Charlie Parker laukoo puhaltimestaan nuotteja kuin perhosia sarjatulella hurjistuneen rumpalin säestäessä vimmaisesti - voin melkein nähdä hikisen naaman rumpujen takana paahtamassa jossain New Orleansin savuisista jazz-klubeista kuin ekstaasin kourissa. Pian musiikki muuttuu laahaavaksi ja melankoliseksi. Ulkona sataa vettä. Yhdet lähti rantaan pelaamaan rantapalloa, onnea vaan kavereille. Parempi puolisko lähti hautajaisiin. Oli kuulemma loppujen lopuksi parempi etten mene mukaan, en edes muista mihin olen piilottanut pukuni jonka hommasin muutama vuosi sitten toisia hautajaisia varten.

Vettä tulee näköjään kuin saavista kaatamalla.

Mikähän saa ihmisen ampumaan itseään päähän täysin odottamatta? Olen minäkin ollut huonoissa muttei vielä ole tullut kiire lähteä täältä. Jotkut ihmiset näkevät vain umpikujan jolle ei tule loppua. Joitain näyttäisi riivaavan pohjaton synkkyys joka lakkaamatta nielee kaiken.
Ei mennyt montaa päivää kun kuulin että myös kaverin kämppis oli listinyt itsensä. Eräs tuttunikin hautoi juuri itsemurhaa, se on varmaan joku villitys tätä nykyä. Hän halusi päästä pois kaikesta mikä ahdisti, mikä lopulta tarkoitti kaikkea mahdollista. Tarvittaisiin yksinkertainen OFF-nappula.

Se tyyppi oli kiinnostunut buddhalaisuudesta. Sanoin sille että pitäisi oppia relaamaan. Ne sanoo että kysymys on tietämättömyydestä, että ei asiat ole niin pahasti kuin miltä näyttää, että ota relasti vaan. Jostain syystä se ei vain toimi silloin kuin pitäisi. Tilanteen tullen ei puheet kanna pitkälle, oli ne sitten Buddhan, Jeesuksen tai Karl Marxin suusta. Tarvitaan kai jotain perusinhimillistä kanssakäynnin taitoa. Koita nyt sitten olla avuksi kun itsekin kompuroi omiin jalkoihinsa.

Joka tapauksessa, näen asian ehkä vähän erikoisella tavalla. Jollain tavalla tuntuu että olen menettänyt uskoni pakotiehen. Kaikki näyttäisi osoittavan siihen että, niinkuin sanotaan, sen minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. No easy way out. Karma juoksee kintereillä kuin varjo. Hyvässä ja pahassa. Löytäkööt ne rauhan jotka sitä etsii.